Hautaustestamentti on asiakirja, johon on koottu testamentin tekijän toiveet koskien hautajaisjärjestelyjä.
Hautaustestamentti auttaa aikanaan omaisia hautajaisten suunnittelussa. Surun keskellä voi olla suureksi avuksi, kun läheiset tietävät minkälaiset hautajaiset ovat vainajan toiveiden mukaiset. Myös sellaisessa tilanteessa, jossa omaisia ei ole lainkaan, on helpottavaa ja tärkeää tuoda esille hautajaisjärjestelyjä koskevat toiveet. Hautaustoimisto voi aikanaan hoitaa järjestelyt etukäteen sovitulla tavalla.
Hautaustestamentin laadinta
Hautaustestamentilla voi sopia omista hautausjärjestelyistä aivan pienimpiä yksityiskohtia myöten. Voit laatia hautaustestamentin yhteistyössä kanssamme. Ota yhteyttä niin neuvomme sinua asiassa.
Sopimus laaditaan kahtena kappaleena, toista kappaletta säilytetään arkistoissamme ja toinen annetaan tilaajalle. Sopimuksen olemassaolosta olisi hyvä kertoa omaisille tai jollekulle muulle uskotulle henkilölle, jonka tehtävänä on kuoleman jälkeen ottaa yhteyttä hautauspalveluun.
Palveluluettelo
Olemme koonneet tähän hautajaisjärjestelyihin liittyviä palveluja eritellen listaksi aakkosjärjestyksessä.